Yhdistyksemme toiminnastaToimintamme perusrunkona ovat kuukausittain järjestettävät karaokeillat Teatteriravintolan Klubilla. Vuoden 2006 alusta on klubi-illat pidetty ravintola Palaverissa, jossa ne toimivat lauantaisin yhteistyökumppanimme Mikko Pietiäisen vetäminä. Jatkossa on suunnitteilla lisätä iltojen määrää, jos innokkuutta laulajilla riittää. 2007 helmikuusta alkaen lauluilta on myös torstaina. Lauluilloista ilmoitamme irtomainoksin sekä Karjalan Heilin ja Karjalaisen palstoilla sekä nettisivuillamme Tapahtumat - kohdassa. Varsinaisten karaokeiltojen lisäksi pyrimme järjestämään ns. jäseniltoja, joissa ainoastaan jäsenet pääsevät laulamaan. Jäsenillat siirsimme Teatteriklubilta hotelli Julien tilavaan saunaosastoon ja siellä onkin ollut mukavan rento tunnelma. Karaokeilloissamme laulutila on savuton. Yhdistyksemme ei halua missään tapauksessa kilpailla ammatikseen karaoken juontotyötä tekevien kanssa emmekä pyrkiydy pubeihin keikoille. Toimintamme sijoittuu pääosin ravintola Palaveriin, jossa laulattamisen hoitaa siis Mikko Pietiäinen. Tarkoituksenamme on tarjota karaokeiltojen lisäksi myös perhetapahtumia, jotka ovat sekä alkoholittomia että savuttomia tilaisuuksia. Myös Ilosaari ja Popkatu kesällä ovat olleet ajatuksissamme, toivottavasti resurssimme joskus riittävät. Toimintamme rahoitamme mm. jäsenmaksuilla, lahjoituksilla, avustuksilla, järjestämällä arpajaisia sekä pikkujoulu yms. keikoilla, joita tarvittaessa vedämme talkoovoimin. |